perjantai 23. joulukuuta 2011

Taatelikakku

Joululahjaksi tein urakalla taatelikakkuja 3 isoja ja pieniä kuusi. Tein kakut etukäteen pakkaseen. Mielestäni maku paranee, kun kakku on ollut muutaman päivän jääkaapissa. Pakastetut kakut mehevöityivät pakastimessa. Kakut kuorrutin suklaalla ja päälle ripottelin mantelirouhetta. Muutaman kakkuihin koristelin lumihiutaleilla. 

TAIKINA:
1 pkt kivettömiä taateleita(200-250g)
3 dl vettä
1 1/2 dl sokeria
200 g margariinia
2 munaa
3 1/2 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa

Keitä kattilassa soseeksi paloitellut taatelit, sokeri ja vesi.
Sekoita kuumaan soseeseen rasva.
Jäähdytä seosta, etteivät munat kypsenny lisättäessä.
Vatkaa munat joukkoon yksitellen.
Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Kaada taikina voideltuun ja jauhoitettuun vuokaan ja paista 175 asteessa alimmalla tasolla noin tunti.

 



2 kommenttia: