torstai 20. kesäkuuta 2013

Raparperipiirakka

Me nautittiin tätä mehevää piirakkaa kermavaahdon kanssa. Ohje on napattu Leipoi,leipoi blogista. Vaihdoin vaan kerman kermaviiliksi ja vähensin sokerin määrää.


Pohja:
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 prk kermaviiliä
  • 1 dl voisulaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 4 dl vehnäjauhoja
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon kerma ja jäähtynyt voisula. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja sekoita ne varovasti käännellen taikinan joukkoon.

Paista pohjaa uunissa 200 asteessa sen aikaa, että kevyesti pintaa painettaessa pohjan pinta on jämäkkä(noin 20 min).

Laita pilkotut raparperipalat (6dl) pohjan päälle.

Kaada raparperien päälle kermaviiliseos.(Sekoita kaikki ainekset sekaisin)

  • 1 tlk kermaviiliä
  • 1 kananmuna
  • 3 tl vaniljasokeria
  • 1 dl sokeria 
Lopuksi ripottele päälle muruseos. (Nypi ainekset sekaisin, minun mielestä voin pitää olla kylmää)

  • 50g voita
  • 1dl vehnäjauhoja
  • 100g sokeria
Ja paista vielä niinkauan, että pinta saa väriä.




tiistai 18. kesäkuuta 2013

Raparperijuustokakku



Tämä juustokakku on taivaallisen pehmeää suussa. Tosi ilmava ja tein siitä kaiken kukkuraksi vähän kevennetymmän version eli saa nauttia vähän paremmalla omalla tunnolla.

Pohja:
300 g dikestivejä
100 g voita
Raparperikiisseli:
500 g raparperia
1 ½ dl sokeria
½ dl maissitärkkelystä

Täyte:
5 liivatelehteä
1 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
2 valkuaista
200 g valkosuklaata
250 g maitorahkaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl vettä

Kuori raparpereista ulommainen kerros ja leikkaa ne paloiksi. Laita raparperit kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Keitä noin 5 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet. (Raparpereita ei kannata keittää hajoamispisteeseen, sillä palat ovat kivoja sattumia täytteessä!) Ota desilitramitalla kattilasta noin puoli desiä lientä ja sekoita siihen maissitärkkelys. Kaada takaisin kattilaan ja jatka keittämistä noin minuutti. Anna raparperikiisselin jäähtyä.
Murskaa keksit ja sekoita tasaiseksi massaksi voin kanssa. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mausta kuohukerma vaniljasokerilla ja vaahdota. Erottele valkuaiset ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Paloittele valkosuklaa ja sulata se mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Pehmitä rahka kulhossa vatkaimella sekoittaen ja yhdistä valkosuklaasulan kanssa.

Sekoita kermavaahto, valkuaisvaahto, rahka-valkosuklaaseos ja raparperikiisseli keskenään.Kaada täyte vuokaan ja laita jähmettymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Koristele tuoreilla mansikoilla.
Laita sitruunamehu ja vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen.
Kaada täyte vuokaan ja laita jähmettymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Koristele tuoreilla mansikoilla.


tiistai 4. kesäkuuta 2013

Äitienpäiväkakku

Edellisestä postauksesta on kulunut jo yli kuukausi. Toukokuun alussa oli peruskoulun loppurutistus, konserttimatka Sveitsiin, siskon ylppäreitten valmistelua ja itse juhlat. Toukokuussa oli myös äitienpäivä ja tällaisen kakun tein äitille.

Kakkupohja ja täyte on kinuskissalta.


Taikina:
225 g Mini-pätkiksiä
225 g voita tai margariinia
2 ¼ dl sokeria
3 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
2 dl kevytmaitoa
Leikkaa pätkikset rouheeksi. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi pätkisrouhe. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisija 24 cm). Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin tunti. Anna jäähtyä vuoassa hetken aikaa ennen kumoamista. Nosta jääkaappiin ennen 
kuin halkaiset kakkupohjan osiin. Kylmänä pohjalevyt pysyvät koossa parhaiten.

TÄYTE:
400 g mansikoita soseutettuna
4 dl kermaa
1 prk rahkaa tai 
1 dl vaniljakreemijauhetta

Vaahdota mansikkakerma. Sekoita vaahdon joukkoon mansikkasose, rahka ja vaniljakreemijauhe. Lisää sokeria tarpeen mukaan. Levitä täyte pohjan päälle.
Kakku on kostutettu maidolla ja kuorrutteena on valeanpunaiseksi värjättyä kermaa ja sikareita. Kukat on tehty sokerimassasta.



torstai 2. toukokuuta 2013

Lamingtons

Lamingtonit ovat australialainen perinneleivonnainen, joka on todella suosittu siellä. Iste törmäsin tähän televisiosssa ja oli pakko etsiä jostain resepti. 

Kakkupohja: 

3 munaa
75 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl maissijauhoja

Kuorrute:

80 g suklaata(tumma tai maito)
1 dl maitoa
100 g tomusokeria
20 g voita
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl kuumaa vettä
150 g kookoshiutaleita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot ja sekoita. Kaada taikina voideltuun neliövuokaan( Itse paistoin piirakkavuoassa ja tasoitin reunat) ja paista noin 20 min 180 asteessa.
Kun kakku on jäähtynyt, leikkaa se haluamasi kokoisiksi neliöiksi.

Sulata suklaa maidon kanssa vesihauteessa. Kun suklaa on sulanut, lisää voi. Ota kulho pois vesihauteesta ja lisää kaakaojauhe ja tomusokeri. Sekoita ja lisää lopuksi vesi.

Pyöritä kakkupalat ensin suklaassa ja sen jälkeen kookoshiutaleissa ja laita jähmettymään leivinpaperin päälle. Itse laitoin jokaiseen iloisen cocktailtikun, jonka avulla ne on helppo syödä.



sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Tuplasuklaa cookies

Näihin cookieseihin on upotettu tumma- ja valkosuklaan lisäksi maapähkinöitä. Sen lisäksi ne ovat maukkaita ja superhelppoja.

240 g erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
110 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g ruskeaa sokeria 
130 g tummaa suklaata
130 g valkosuklaata
kourallinen maapähkinöitä

Sekoita kaikki ainekset keskenään  ja paistaa 190 asteessa n.15-20 minuuttia!


tiistai 23. huhtikuuta 2013

Tuulihatturulla lohitäytteellä

Tämä on vähintäänkin vähintään yhtä hyvää kuin tuulihatut.

3 munaa
125 g margariinia tai voita
2 ½ dl vehnäjauhoja
5 dl vettä
½ tl leivinjauhetta
3 munaa

Täyte:
150 g kylmäsavulohta
1 dl kermaa
200 g tuorejuustoa
tilliä silputtuna
suolaa ja pippuria

Sulata rasva paksupohjaisessa kattilassa. Lisää vehnäjauhot kattilaan samalla sekoittaen kierre- tai sähkövatkaimella. Lisää vesi ja kuumenna seosta edelleen kokoajan vatkaten, kunnes se irtoaa kattilan reunoista. Ota kattila liedeltä, sekoita joukkoon leivinjauhe ja anna seoksen hieman jäähtyä. Vatkaa lopuksi joukkoon kananmunat yksitellen.
Levitä seos tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin. Kumoa hieman jäähtynyt tuulihattulevy leivinpaperin päälle jäähtymään.

Hienonna lohi ja vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja levitä täyte tasaisesti tuulihattulevyn päälle.
Kääri rullalle kääretortun tapaan ja laita rulla jääkaappiin vetäytymään. Viipaloi tuulihatturulla sopiviksi annospaloiksi.






tiistai 16. huhtikuuta 2013

Sitruunajuustokakku

Vähän aikaa sitten leivoin tätä vähäkalorisempaa juustokakkua. Pohjana on 2 munan sokerikakku. Ohje on kinuskikissalta.


Täyte:
6 liivatetta
1 sitruunan kuori
1 dl sitruunamehua (1-2 sitruunaa)
200 g maustamatonta tuorejuustoa (2 % rasvaa)
2 dl rasvatonta veriappelsiinijugurttia
1 prk rasvatonta maitorahkaa
2 dl makeutusjauhetta/sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 valkuaista


Kiille:
3 liivatetta
2 ½ dl appelsiinitäysmehua

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Sekoita keskenään tuorejuusto, jugurtti, rahka, sitruunankuori, makeutusjauhe/sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota valkuaiset. Kiehauta sitruunamehu ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita täytteeseen. Lisää lopuksi valkuaisvaahto 
nuolijalla varovasti sekoittaen. Kaada vuokaan ja hyydytä jääkaapissa 3-4 tunnin ajan.

Laita kiillettä varten liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta n. ½ dl appelsiinimehusta ja sulata liivatteet siihen. Yhdistä sitten muun mehun kanssa. Jos mehun pintaan meinaa muodostua sakkaa, poista se lusikalla. Jäähdytä kiilleliemi huoneenlämpöiseksi ennen täytteen päälle kaatamista. Kaada kiille vuokaan lusikan kautta. Anna hyytyä jääkaapissa.


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Grinssit

Mahtava tapa käyttää ylijäänyt pitsataikina on reipoa siitä grinssejä. Nämö sopii vaikka keiton kaveriksi ja on superhelppo tehdä.

Ylijäänyttä pitsataikinaa
Erilaisia siemeniä 
Vettä

Leikkaa taikina pieniksi paloiksi ja pyöritä pitkiksi tangoiksi. Kastele pinta vedellä ja pyörittele siemnissä. Paista 200 asteessa noin 15-20 min.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Limejäädyke mantelipohjalla

Pääsiöisenä syötiin popsien lisäksi tätä Super helppoa jäädykettä. Ohjeen olen joskus bongannut leivotaan-lehdestä.

200 g mantelimassaa
2 munaa eroteltuina
2 limen mehu ja kuori raastettuna 
1/2 dl sokeria
3 dl kermaa

Pohjaa varten raasta tai murusta matelimassa ja sekoita tasaiseksi valkuaisten kanssa. Kaada vuokaan ja paista 200 asteessa noin 15 min. Anna jäähtyä ennen täyttämistä.
Täytettä varten vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon keltuaiset. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Levitä pohjan päälle ja laita pakastimeen vähintään 4 tunniksi tai yön yli. Ota jäädyke puoli tuntia ennen tarjoilua pehmenemään huoneenlämpöön. Koristele limellä ja sitruunamelissan lehdillä.