tiistai 5. helmikuuta 2013

Red velvet cake

Minulla on ollut j pitkään red velvet cake kokeiltavien listalla. Leipoessa tuli vähän ongelmia. Kypsästä kakusta huomasin, että en laittanut tarpeeksi väriainetta ja kakku oli enemmän ruskea. Kakku myös kokosi tosi epätasaisesti ja ajattelin, että leikkaan epätasaisen osan pois ja teen siitä cake popseja. Cake popsit päätyivät lopulta kakun päälle. Ohje on bakerellalta, mutta kuorrutetta muutin mieleisemmäksi.

6dl vehnäjauhoja
5dl sokeria
1rkl kaakaojauhetta
1tl suolaa
1tl ruokasoodaa
1rkl etikkaa
2 kananmunaa
2,5dl öljyä
2,5dl piimää
punaista väriäinetta.

Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää siihen öljy, piimä ja red velvet aromi.
Laita etikka pieneen kuppiin ja lisää siihen sooda. Sihauta ja lisää mukaan taikinaan.
Yhdistä kuivat aineet toisessa kulhossa ja sekoita hyvin.
Kaada munaseos sekaan ja vatkaa sähkiksellä noin minuutti.
Kaada vuokaan (20cm) ja kopauta muutama kerta, jotta kuplat poksahtaa.

Paista 175 asteessa 30-45 minuuttia, kunnes tikkuun ei enää jää taikinaa.
Anna jäähtyä vuoassaan noin 10 minuuttia ja nosta sitten pois ja laita ritilälle jäähtymään.

Kun kakku on jäähtynyt täysin, leikkaa se kahteen tai kolmeen osaan.


TÄYTE JA KUORRUTUS

250g tuorejuustoa
200g voita, pehmennyttä
2 dl tomusokeria

Vatkaa täydellä teholla pehmeä voi ja tuorejuusto hyvin sekaisin.
Lisää tomusokeri  ja sekoita hyvin.

Levitä täytettä kakkupohjan päälle ja laita toinen pohja.
Kuorruta kakku huolettomasti veitsellä/spatulalla levitellen.


Koristele halutessasi cake popseilla:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti